ATS-ammattityökalut Oy ja ATEX-ammattiasut

1992 - 2009

ATS - ammattityökalut Oy on vuonna 1992 perustettu työkaluja ja suojainvarusteita markkinoiva yritys.

Toimimme alunperin kotimaanmarkkinoilla myyden rakennusalan erikoistyökaluja myymäläautoista sekä omista myymälöistä Tampereella, Turussa ja myöhemmin Helsingissä, ja sieltä käsin myös postimyynnillä ympäri Suomea.

Näihin aikoihin ulkomaankauppa oli paljolti Neuvostoliittoon suuntautunutta. Valikoimassamme olleet työkalut ostettiin Suomesta ja myös suuri osa tuotiin Länsi-Saksasta. Työvaatteet ja suojainvarusteet ostettiin kotimaisilta valmistajilta, mutta myimme myös Ruotsissa valmistettuja uuden mallisia työvaatteita. Tuotteiden myynti ja markkinointi oli aluksi erittäin vaikeaa niiden erilaisuuden vuoksi.

Kun olimme lopullisesti kyllästyneet asiakkaiden siirtymiseen suoraan valmistajan asikkaiksi päätimme aloittaa myös työvaatteiden valmistamisen itse. Näihin aikoihin muutettiin sitten toiminta ideaamme kokonaisuudessaan ja lähdettiin toteuttamaan uudelta pohjalta koko yrityksen toiminta ideaa.
Idea oli yksinkertainen: kaikki tuotteet mitä tullaan myymään pitää olla joko itse valmistettuja tai itse maahantuotuja omalla tuotemerkillä olevia brändituotteita. Markkinointi tulisi tapahtumaan vain omien jälleenmyyjien kautta, joita ryhdyttiin tämän jälkeen systemaattisesti etsimään ja jälleenmyytiverkostoa rakentamaan.

Tämä kuudentoista vuoden työ on ollut antoisaa ja vaihderikasta, niin ylämäkeä kuin alamäkeäkin. Jälleenmyyjiä on nyt kuitenkin ATEX -työasuilla joka paikkakunnalla ympäri Suomea, sekä muutamassa Euroopan maassa, jo kaiken kaikkiaan yli 200.

ATEX-tuotemerkkinä on vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa
työasumaailmassa varmana ja nopeana tavarantomittajana.

Laatu on ollut aina erittäin tärkeää meille ja siksi koko tuotantomme onkin ollut koko ajan omassa tehtaassamme.

Suunnittelu ja työnohjaus tapahtuu pääkonttoristamme Porvoosta.

Tämän päivän suurin uhka vaatevalmistajille ovat halpahallit, jotka kopiovat surutta toisten vaatteita ja vievät niitä Kiinaan teetettäväksi. Laatu ja materiaalit
ovat toisarvoisia näille tukkureille, pelkkä halpa hinta on se mikä usein riittää laatukriteeriksi.

Toivon kuitenkin että tämä asia tulee EU:n puolesta joskus muuttumaan. Vaatteen kopioiminenhan ei ole rikos, vaan ainostaan tuotemerkin.

Osoituksena hyvin tehdystä työstä yrityksellemme on myönnetty - SUOMEN VAHVIMMAT 2008 - tunnustus, sekä AAA- luokitus jo useana vuotena peräkkäin. Suomessa on neljä vaatealan yritystä, jotka nämä kriteerit täyttävät ja ATEX on yksi niistä.

Joulukuussa 2007 saimme valmiiksi uudet toimitilat varastoineen Porvooseen, Ölstenin teollisuus alueelle, jonne on keskitetty nyt kaikki toimintamme Suomessa.

Syksyllä 2007 olemme perustaneet uuden työvaatteiden suunnittelu osaston, jota johtaa pitkään muoti ja business- vaatealalla ollut pääsuunnittelijamme.

Kiitos kaikille asiakkaillemme menneestä vuodesta 2007 ja

hyvää kuluvaa vuotta 2009.

Terveisiä

Porvoon mitalla

Jari Toivonen
A M M A T T I A S U T -------A M M A T T I L A I S I L L E